Töihin meille

Provoicen työntekijänä työskentelet juuri sinun tilanteeseesi mukautetun mallin pohjalta. Viikossa tulisi tehdä mieluiten vähintään kolme vuoroa, mutta niitä voidaan siirrellä, päivien, iltojen, iltapäivien ja pyhäpäivien välillä periaatteessa viikon jokaisena päivänä. Lähdemme aina toimeksiantajan tarpeista, mutta yritämme olla silti mahdollisimman joustavia.

Sinut palkataan ja koulutetaan tiettyä projektia varten. Kussakin projektissa on yksi tai joissakin tapauksissa kaksi tiiminvetäjää, jotka huolehtivat sinusta ja tiimistä. Työsuhde alkaa myynti- ja tuotekoulutuksella, joten pääset nopeasti mukaan ja saat aluksi paljon tukea. Myös kattava jatkokoulutusohjelma on tukenasi ja mahdollistaa sen, että saamme sinut myymään tavoitteiden mukaisesti kun vain oikea asenne löytyy.

Et ole koskaan vain yksi monista, ja toimipisteissämme on hyvä yhteenkuuluvuuden tunne. Provoicella on myös hyvät mahdollisuudet edetä uralla. Helsingissä ProVoicella on nyt noin 150 myyjää, 6 tiiminvetäjää ja lisäksi muita hallinnon henkilöitä. Laajensimme menestystä myös Tampereelle vuoden 2010 lopussa ja tavoitteena on saavuttaa sama henkilöstökapasiteetti kuin Helsingin toimistossa. Ruotsissa ProVoicella on töissä noin 1000 työntekijää. Provoicen kaltaiseen organisaatioon liittyminen on loistava tapa luoda uraa tai miksei vaikka vain hankkia työkokemusta tulevaisuutta ajatellen.

"Kun neuvon tulevaisuuden suhteen epätietoisia tai joitakin vuosia opiskelleita nuoria, suosittelen heille aina työskentelyä telemarkkinoinnissa. Työ on melko raskasta eikä sovi kaikille, mutta se on loistava tapa päästä mukaan työelämään ja hankkia arvokasta osaamista tulevia työpaikkoja varten".
Johan Frodell, toimitusjohtaja